sunnuntai 18. joulukuuta 2011

journalismi2

 Käyttäjä Lukiolainen tykkää kohteesta Facebook

Oletko lukioikäinen? Onko sinulla Facebook-tunnukset? Ja vierailetko kyseisellä sivustolla päivittäin? Jos vastauksesi on kyllä, lukeudut runsaaseen enemmistöön. Jos et kuitenkaan kirjaudu päivittäin Naamakirjan ihmeelliseen maailmaan, olet erilainen. Jopa outo.

 

Emmi Siljamäki (vas.) nostaa peukut pystyyn Facebookille,
Elsa Mantere sen sijaan ei peukkujaan ylös nosta.

”Olen hyvin sosiaalinen ihminen, siksipä tykkään luoda kontakteja Facebookissa”, kertoo 17-vuotias Emmi Siljamäki. Siljamäki korostaa Facebookin hyvinä puolina juuri helppoutta kommunikoida ystävien kanssa ja vaihtaa kuulumisia sellaisten tuttavien kanssa joita ei normaalielämässä tapaa. ”Nykyään kuitenkin useiden ihmisten runsaat kaverilistat Facebookissa koostuvat puolitutuista ja jopa tuntemattomista”, kritisoi Elsa Mantere, 17. ”Ihan kuin käynnissä olisi jatkuva kilpailu siitä kenellä on eniten Facebook-kavereita”, hän naurahtaa.

Jos Facebookin käyttäjiltä kysyttäisiin, miksi he viihtyvät Facebookissa, varmaan suuri osa toteaisikin pitävänsä sitä sosiaalisen elämän kanavana. ”On siellä paljon muutakin hyvää, pystyy seuraamaan erilaisia tapahtumia ja lähettämään helposti joukkoviestejä. Kaiken lisäksi se on ilmainen”, Siljamäki kertoo.

Mantere ymmärtää kyllä miksi Facebook vetää etenkin nuoria puoleensa, mutta ei itse ole jäänyt koukkuun. ”En kuluta aikaani turhaan Facebookissa, käyn pari kertaa viikossa lukemassa uutiset ja vaihdan kuulumisia lähimpien ystävieni kanssa”, hän kertoo.

Onko Facebook turvallinen ympäristö alaikäisille?
Facebook, kuten muutkin sivustot joihin lisätään kuvia ja tallennetaan omia henkilökohtaisia tietoja, ei ole turvallinen ympäristö sellaiselle, joka ei tunne sen riskejä. Syksyllä 2009 Facebook oli maailman neljänneksi vierailluin sivusto ja vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan siellä vieraili 540 miljoonaa kävijää kuukaudessa. Sinä et siis ole ainoa sen käyttäjä, muista se lisätessäsi kuvia ja tiedostoja nettiin.

”Facebook on pullollaan vaaroja, niitä vaan ei tiedosteta ennen kuin vahinko sattuu omalle kohdalle. Esimerkiksi minun kaverini koko käyttäjä varastettiin”, muistuttaa Mantere. ”Ja kaikki kuvat jäävät Internetiin, kannattaa siis miettiä mitä sinne pistää”, hän lisää vakavana.

Siljamäki suhtautuu asiaan vähän kepeämmin. ”Vaarat ovat aina olleet osa arkielämääni, siksi Facebookin riskit eivät minua hätkäytä”, hän hymähtää, mutta lisää kuitenkin: ”Toki ymmärrän sen, että Facebookissa on erilaisia vaaroja.”

Facebook lisää yhteenkuuluvuutta nuorille
Nykyään saatetaan puhua nikotiini- ja alkoholiriippuvaisuuksia muistuttavasta ”Facebook-riippuvaisuudesta”. Sivustolle on kirjauduttava useita kertoja päivässä tai siellä ollaan jopa pysyvästi kirjautuneena kännykän kautta. Aikuisten saattaa olla vaikeaa ymmärtää miksi Facebookkia on päivitettävä jatkuvasti ja jokapaikassa. Jopa vessassa.

Useat nuoret tuntevat yhteenkuuluvuutta käydessään tarkastamassa kaveripiiriensä tapahtumat. ”Käyn vähintään kerran päivässä tarkastamassa ystävieni päivitykset Facebookissa. Kunhan saan kännykkääni nettiyhteyden, klikkaan itseni varmasti yhtä useammin sisään”, luonnehtii Siljamäki. ”Minulle Facebook on tärkeä kanava pysyä kaveripiirini asioista selvillä”, hän jatkaa.

”Minä en ole lainkaan addiktoitunut Facebookkiin. En ainakaan ennen kuin sinne lisätään turvallisuutta ja käytännöllisyyttä”, Mantere pohtii. ”Pidän enemmän nettisivustoista joille ei tarvitse rekisteröityä ja luovuttaa tietojaan. Se tuntuu luotettavammalta”, hän lisää. Siljamäki sen sijaan myöntää olevansa koukussa, mutta uskoisi kuitenkin selviävänsä ilmankin Facebookkia.

Muutoksia luvassa?
Facebook muuttaa ulkomuotoaan ja käytäntöjään vähän väliä. Uusin muutos on aikajana, jolla pystyy seuraamaan helpommin käyttäjien historiaa. "En pidä ulkomuodon uudistuksista, ne vain sekottavat entisestään", Mantere toteaa. Siljamäki liikkuu samoilla linjoilla: "Facebook on jo unelmieni täyttymys, ei se voisi paremmaksi muuttua, joten miksi muuttamaan?"

Totuus on se, että Facebook päivittää itseään ajanmukaiseksi ja käyttäjämäärät lisääntyvät samaan tahtiin. Mitäköhän seuraavaksi uudistetaan? Pian varmaan Facebookin kautta voi jo soittaa puheluita. Tämä kaikki uudistuminen saa ihmisen haluamaan enemmän. Eikö Facebook ole jo vähän nähty juttu, mistä seuraavaksi voitaisiin villiintyä?

perjantai 9. joulukuuta 2011

Journalismi2

Tytöt, ollaanko me hävitty tää peli?
“Tyttö” ja “salibandy” samassa lauseessa aiheuttavat monesti lähinnä naureskelua ja vähättelyä. Onko tyttöjen salibandyllä tulevaisuus, vai onko peli tosiaan jo hävitty?


Emmi Niemisen mielestä hänen
harrastustaan ei arvosteta
tarpeeksi.

Vasta 1980-luvun puolivälissä keksitty salibandy oli alun perin loistava keksintö tytöille, jotka ehkä vieroksuivat salibandyä selkeästi rajumpaa jääkiekkoa. Tyttöjen salibandy ei kuitenkaan herätä suurta arvostusta – edes pelaajien keskuudessa.
”Tyttösalibandyn vähäinen arvostus on kyllä hyvin huomattavissa, varsinkin omassa seurassa huomaa, kuinka poikien joukkueisiin panostetaan paljon enemmän”, huokaa Koo-Vee:n tyttöjen edustusjoukkueessa pelaava Emmi Nieminen.
Koo-Vee:n valmennuspäällikkö ja miesten liigajoukkueen valmentaja Hannu Santanenkin myöntää asian pitävän paikkaansa.
”Tyttöjen salibandyä vähätellään sekä pelaajien että muun lajiväen piirissä. Se ei ole hyvä asia eikä tyttösalibandyn arvostus tule koskaan nousemaan, jos oma väki ei sitä arvosta”, pahoittelee Santanen.
Myös lukiolaisten aamuharjoituksia valmentava Santanen mainitsee kuitenkin, että seuroissa, joissa tyttösalibandyn eteen on tehty työtä kauemman aikaa, tulos näkyy. Tälläisiksi seuroiksi hän mainitsee Koo-Vee:n paikallisvastustajan Classicin ja NST:n.


"Saavuttaaksemme enemmän kilpaurheilullista
arvostusta ei auta muu kuin tehdä
valtavasti töitä", kertoo tyttöjä valmentava
Matias Ramstedt.

Pojat valtaavat salibandykentät
Salibandyä harrastavia tyttöjä on selkeästi vähemmän kuin poikia.
”Harrastajien määrä kuitenkin lisääntyy koko ajan sekä tyttö- että poikapuolella”, toteaa Koo-Vee:n tyttöjen edustusjoukkueen päävalmentaja Matias Ramstedt.
Tyttöjoukkueen valmentajana Ramstedt ei jaksa uskoa siihen, että pojat olisivat jotenkin luonnollisesti parempia kuin tytöt.
”Olisi mielenkiintoista nähdä tyttö ja poika, jotka ovat molemmat pelailleet ja pyöritelleet palloa koko lapsuutensa ja nuoruutensa tasan yhtä paljon ja yhtä innostuneesti. Olisiko eroa lainkaan?” hän pohtii.

Suuret budjetit kantavat miesten salibandyliigaa
Sukupuolien välinen tasoero tulee kuitenkin vastaan viimeistään salibandyliigassa. Naisten liigaan panostetaan huomattavasti vähemmän etenkin rahallisesti. Miesten liigaotteluun liput saattavat maksaa kaksi kertaa enemmän kuin naisten.
”Se, että monissa seuroissa ja salibandyliitossakin panostetaan miehiin enemmän, johtuu siitä, että suurta yleisöä ja yhteistyökumppaneita ainakin tällä hetkellä kiinnostaa enemmän miesten liiga”, selvittää Hannu Santanen.
Koo-Vee:n poikajunioreissa pelaava Lassi Vilosen mukaan ei ole mikään yllätys, että miesten pelit keräävät  suuremmat katsojamäärät.
”Jos vierekkäisillä kentillä olisi samaan aikaan sekä miesten että naisten peli, menisin katsomaan miesten peliä. Miesten peli on laadukkaampaa ja siten kivempaa katsella”, Vilonen perustelee.

Miesten valmennus laadukkaampaa?
Miesten ja naisten valmennus poikkeaa jonkin verran toisistaan, mikä perustuu fysiologisiin syihin.
”Valmennuksen suurin ero on fysiikka harjoittelun mietinnässä ja lajiharjoittelun painotuksissa”, kertoo Santanen entisenä naisten joukkueen valmentajana.
Ramstedt uskoo, että naisten ja miesten valmennuksessa pitää vain asioiden käsittelytapojen poiketa toisistaan.
”Valmentamisessa täytyy toki ottaa huomioon eri tavalla sukupuolten fysiologiset erot varsinkin kasvavassa iässä, mutta muutoinhan sekä miehissä että naisissa harjoitteet ja pelitavat suunnitellaan taito- ja tavoitetason mukaan”, hän analysoi.
Ramstedt uskoo kuitenkin, että valmennuksesta huolimatta miestenkään salibandyn arvostus ei ole ainakaan nousujohteessa tällä hetkellä.
”Uskaltaisin väittää, että esimerkiksi jääkiekon ja yleisurheilun huiput ovat joutuneet tekemään pienestä pitäen paljon enemmän töitä kuin mitä salibandyssä huipulle pääsy vaatii tällä hetkellä. Ehkäpä se kertoo jo hieman, miksi tämänkaltainen arvostus ei vielä välttämättä ole kovin korkealla”, hän toteaa.
Suomen ainoa salibandyllä itsensä elättävä pelaaja Henri Johansson kuvaili arkeaan Radio 957:n haastattelussa viime syksynä seuraavasti: ”Saa nukkua pitkään, ja sitten, jos huvittaa, niin voi mennä reenaileen.”
“Ei ihme, jos salibandyä ei arvosteta, jos ainoa ammattilainen kuvaa salibandyelämäänsä noilla sanoilla”, Emmi Nieminen kommentoi.

Lassi Vilosen mielestä pojat ovat
luonnostaan parempia saadessaan
mailan käteensä.
Lisää tyttöjen salivuoroja
Muutosta kaivataan, se on selvää. Muutos ei kuitenkaan tapahdu itsestään tai yhtäkkiä, ja yksilöiden on vaikea vaikuttaa asiaan.
”Tyttösalibandyn suurin juttu olisi se, että saisimme lisää harrastajia mukaan. Sitä kautta monet asiat parantuisivat, ja myös salibandyliitossa otettaisiin tyttöpuoli vakavammin”, Santanen kertoo.
”Tyttösalibandyä tulisi kehittää esimerkiksi lisäämällä lajivuoroja”, ehdottaa Vilonen.
”En usko, että muutosta tulee tapahtumaan, ainakaan nopeasti”, huokaa Emmi Nieminen, jonka mielestä olisi kuitenkin korkea aika avartaa katsetta tyttösalibandyä kohtaan.
”Ei tätä peliä kuitenkaan vielä hävitty ole!” Nieminen naurahtaa.



tiistai 29. marraskuuta 2011

Me, myself and I

Heipsan,

mun nimi on Heta ja mä opiskelen Sammon keskuslukiossa viestintälinjalla. Tän blogin pointti on toimia viestinnän kursseilla tuotettujen töiden pankkina. En siis kirjota tänne periaatteessa itsestäni tai omasta elämästäni.

Mainittakoon kuitenkin että oon onnellinen tyttö, enempää en ala höpöttää itestäni.

With love,
Heta